maanantai 11. huhtikuuta 2011
Vihreää
Lauantaina päivällä istutin pakastepurkkeihin luomurucolan siemeniä. Sunnuntaina heräsin ja kurkkasin purkkeihin, näähän kasvaa jo! :) Tänään innokkaimmat yksilöt lähestyvät jo kahta senttiä. Hauskaa seurata kasvia, joka kasvaa melkein silmissä. Tällä hetkellä alut näyttävät lähinnä neliapiloilta, mutta kaipa niistä vielä kunnon rucolia kasvaa. Alla muutama kuva pikkuisista kahden päivän iässä. :)
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Jarrrrr
Viikonloppuna ohjelmassa oli teemailtamat, ja tietenkin tarjolla oli myös aiheeseen sopivia leipomuksia. Kakku oli ehdoton must have ja toisella kertaa tekeminen oli jo paljon vaivattomampaa. Vaikka ihan riittävän kauan tämänkin kanssa sai pakertaa. Palaute oli kuitenkin erittäin positiivista! :) Täytteenä oli tällä kertaa maustamatonta tuorejuustoa, tummaa suklaata ja kermaa. Mustaan marsipaaniin tuli myös vähän tummaa kaakaojauhetta. Toimii. Porkkanamuffinssien (hyviä) ohje Laaperon leipomusblogista.
Kakkupohja jäähtymässä
Täytetty kakku päällystetty sokericremellä
Marsipaanin laitto alkaa, musta(hko)n värin tekeminen oli aikamoinen homma, lopulta lopetin käsivoimien ehtymisen ja suuren värimenekin takia.
THE kakku
Porkkanamuffinssit jäähtymässä
Pinkki kuorrute kolmessa kerroksessa
Merirosvoliput vielä kruunaamaan teemaa
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Pirate
Viime viikolla oli vihdoin kauan odotettu muotokakkukurssi! Ensikertalaisen marsipaanikokeilusta syntyi suhteellisen uskottava merirosvo. Tekeminen oli tavallaan ihanan terapeuttista, mutta tässäkin jonkun pitää jossain vaiheessa sanoa että nyt riittää, se on hyvä. Muuten yksityiskohtia jää hiomaan ties miten pitkäksi aikaa. Tiimarista löytyi alennuksella pastavärejä marsipaanin värjäykseen, eli täytyy ehkä alkaa järjestää kakkukutsuja! :) Muotokakun tekeminen ei lopulta ollu erityisen vaikeeta, mutta aikaa siihen kyllä saa kulumaan. Vähän kun muovailuvahaa tai savea työstäisi ja värjäyskin oli ihan helppoa. Kaikkein kamalinta oli kakun leikkaaminen, sehän menee ihan pilalle!
Kakku myös maistui hyvältä, vaikka olikin todella makeaa. Täytteen ohje (appelsiini-valkosuklaatäyte) ja kaikkea muutakin ihanaa löytyy Pullahiiren blogista.
Seuraavana kokeiluna voisi olla jonkun yksinkertasen kalligrafian maalaaminen marsipaanin pinnalle. Saa nähdä onnistuuko. :)
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Qiu Yun
Tällänen siitä sitten tuli. Kalligrafiassa lukee ylhäältä alas, oikeelta vasemmalle suunnilleen näin: syksyn rytmi, jäniksen vuonna alkukeväällä, Sanna.
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Xu Shi
Eilen piti yhdistää samaan kuvaan laulukaskas, kivi sekä krysanteemin kukat ja lehdet. Maalausta jatketaan vielä ensi kerralla, mutta musta se toimii jo ihan noinkin. Kivestä tosin tuli mielenkiintosen muotonen.. :)
maanantai 7. maaliskuuta 2011
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Hajataitto
Vähän aikaa sitten tehtiin tyttöjen illassa origameja. Ihan mahtavaa, ja koukuttavaa! :) Hajataittoa syntyi kiitettävästi, mutta onneksi se ei Kyöstiä tai Sophieta tunnu liiemmin haittaavan. Ohjeita löytyy netistä vaikka miten paljon, sammakko esim. täältä (lopuksi vielä puhalletaan).
Kyösti
Sophie
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Fang zhi niang
Öttiäisteema kiinalaisessa taidemaalauksessa jatkuu.
Kahden viikon tauon aikana sain jopa kotiläksyn tehtyä, valmistui jo noin viisi minuuttia ennen kun piti lähteä juoksemaan bussille! Mutta muutaman tunnin pakerrus kannatti jo ihan pelkästään opettajan palautteen takia: "Elegantti, hyvä tunnelma, vahva mutta vapaa viiva." :) Ainoa puute oli sudenkorennon siipien liian paksut suoniviivat ja huolimaton verkko. Muuten kaikki oli ihan oikein.
Guo (suomeksi vastaavaksi ehdotettiin laulukaskasta, mutta ei se näytä musta yhtään tolta)
Fang zhi niang (hepokatti, suoraan suomennettuna kutojatar)
Kahden viikon tauon aikana sain jopa kotiläksyn tehtyä, valmistui jo noin viisi minuuttia ennen kun piti lähteä juoksemaan bussille! Mutta muutaman tunnin pakerrus kannatti jo ihan pelkästään opettajan palautteen takia: "Elegantti, hyvä tunnelma, vahva mutta vapaa viiva." :) Ainoa puute oli sudenkorennon siipien liian paksut suoniviivat ja huolimaton verkko. Muuten kaikki oli ihan oikein.
perjantai 11. helmikuuta 2011
Savon
Viime syksy oli työväenopiston kannalta aika antosa. Siis siten, että myös menin kursseille enkä vain jatkanu loputonta 'tätäkin voisi tehdä joskus tulevaisuudessa' -listaa. Kävin mm. kokeilemassa luonnonmukaisten voiteiden ja lipeäsaippuan valmistusta. Kumpikin on loppupeleissä ihan helppoa, kunhan on ensin saanut käsiinsä kunnolliset raaka-aineet. Voidekurssilta saatiin mukaan päivän aikana tehtyä mandariinin tuoksuista huulirasvaa, ruusuvoide kasvoille (aivan ihanan tuoksunen!) ja eukalyptus-ihmevoide (toimii!).
Saippuaa tehtiin lisää myös kotona. Tiedäthän ne ihanat käsintehdyt saippuat, joita aina tekisi mieli ostella tai vähintään haistella? :) No, joka tapauksessa suunnilleen vastaavien valmistus onnistuu myös kotikeittiössä. Kurssilla tehtiin joulu- ja ruususaippuaa ja kotierästä syntyi metsä- ja tervasaippuaa. Seuraavissa talkoissa valmistuu ainakin hunajasaippuaa! :)
Nyt sitten odotellaan maaliskuista fantasiakakkukurssia! :D
Saippuaa tehtiin lisää myös kotona. Tiedäthän ne ihanat käsintehdyt saippuat, joita aina tekisi mieli ostella tai vähintään haistella? :) No, joka tapauksessa suunnilleen vastaavien valmistus onnistuu myös kotikeittiössä. Kurssilla tehtiin joulu- ja ruususaippuaa ja kotierästä syntyi metsä- ja tervasaippuaa. Seuraavissa talkoissa valmistuu ainakin hunajasaippuaa! :)
Ensimmäinen erä valmistumassa (odotellaan noin kuukausi, jotta kaikki lipeä on varmasti saippuoitunut)
Toinen erä (väriero johtuu ainoastaan siitä, että toisessa käytettiin pohjana vaaleeta ja toisessa tummaa oliiviöljyä)
Kaikki yhdessä
Voidekurssin tuotokset
Kotona tehtyä kuorinta-ainetta (oliiviöljyä, merisuolaa ja eteerisiä öljyjä)
Nyt sitten odotellaan maaliskuista fantasiakakkukurssia! :D
maanantai 7. helmikuuta 2011
Qing Ting
Tällä kertaa kiinalaisen taidemaalauksen tunnilla käsiteltiin lähinnä sudenkorennon anatomiaa. Tutuksi tuli kaikki siipien yksityiskohtaisesta rakenteesta sudenkorennon sukupuolen tunnistamiseen (molemmissa kuvissa uros) ja ruumiinosien oikeaoppisiin nimityksiin niin itse sudenkorennon kuin monien muidenkin niveljalkaisten osalta (kurssilla mukana yksi biologi).
"Hyvä että tuli ostettua se viiden karvan sivellin."
-Eräs kurssilainen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
