torstai 9. toukokuuta 2013

Pelottavan vähän

Loma. Se tunne, kun on juuri voittanut 100 000 € (vaikkakin vain unessa). Heti edellisen jälkeen muistaminen, että yhden työpäivän jälkeen alkaa 10 päivän pääsiäisloma. Se hetki, kun kaksi matemaattista ohjelmaa lopulta antavat saman tuloksen kaikesta mahdollisesta. Akustiset versiot. Punaiset kynnet. Överit asiat. Paketoiminen. Leimasimet. Kimaltavat vaaleanpunaiset asiat. Täydellisesti viululla ja pianolla soitettu Tonava kaunoinen keskustan kadulla aurinkoisena lomapäivän aamuna. Clipper-pikakahvi. Sosiaalinen elämä. Hidden Rock -punkku. Vapaat maanantai-illat. Tuntemattomien ihmisten yksityisillä saunaosastoilla piipahtaminen. Absurdit tilanteet. Lisensiaattikurssille ilmoittautuminen. Positiiviset palautteet. Sujumaan alkavat asiat. Rantapyyhkeet, vaikka kuinka mahtavat sellaiset. Se, kun fb ilmoittaa, että sivuston käyttösi on väliaikaisesti estetty, koska olet yrittänyt kirjautua sisään liian monta kertaa (vaikka jokainen yritys olikin onnistunut..). Aurinko. Vuoden ensimmäiset juoksulenkit. Vadelmasima. Riisimaidosta tehty valkosuklaa. Aurinkolasit. Etenevät teorialuvut. Haaveilukuvat painotuoreesta gradusta. Vappu. Miettiminen, kuinka erilaisia kaikki tähänastiset opiskelijavaput ovat olleet. Omasta graduaiheestani iInnostuvat ihmiset. Boulderointi kaikessa pelottavuudessaan. Täydellisen yllätyksen aikaansaaminen. Päätellyt ja viimeistellyt käsityöt. Premium. Nurtsilla kahvia ja jätskiä t-paidassa. Hiirenkorvat. Klassinen. Pinkki kausi. WeeGeen kahvilan brunssi. Melkein sopivat juhlamekot. Se, kuinka nopeasti yhden hengen talouden pystyy täyttämään itse kudotuilla / tehdyillä asioilla. Se, että gradutiedostot on älynnyt tallentaa myös muualle kuin siihen yhteen muistitikkuun. Se, että työkone joskus vaan sekoilee ja yrittää perättömästi väittää kaikkien tiedostojen kadonneen.


Matto, pinkki! Halkaisijaksi tuli reilu metri. (ohje: Kauhavan Kangasaitta, Juhannusruusu)


Tuli tehtyä nelisen metriä keittiöpyyhettä :D


Herääminen siihen, kun unessa jokin kummallinen virus on juuri yksi kerrallaan poistanut jokaisen koneella olevan tiedoston. Unet lentokoneesta myöhästymisistä. Yhä uudelleen asioiden käsittäminen hieman liian myöhään. Heinäallergikko heinäsateessa. 8 työpäivän jälkeen päättyvä sopimus. Ajatukset, jotka alkavat suunnilleen sanoilla "ihan nopeesti tarkistan tän asian" tai "nopeasti teen tämän pikkumuutoksen". Ristivaikutukset. Hessin matriisit. Taulukoiden väsääminen ja uudelleen muotoilu ja oho, samalla koko tulosluvun kirjoittaminen uudestaan taulukkoa vastaavaksi keskellä yötä. Asioiden kadottaminen. Käsittämättömästi toistuvat asiat. Vaihteeksi välikuoleman tekevä puhelin. Karut totuudet. Väsytysolo. "All files have been lost" -ilmoitukset liittyen kaikki gradutiedostot sisältävään muistitikkuun.


Tässä on syntymässä villahuopa


Se on valmis!


Murtotoimikas


Siskon ja itse tekemä vieretysten (mattokin näyttää kurkistelevan nurkasta!)


Jättisrantapyyhe, toinen jo aloitettu


"Miks toi juoksee?"
-Pikkulapsi isälleen lenkkipolun varrella

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Stundenlang tief in die Augen schauen

Oho, vuosi vaihtui. Oho, on jo helmikuu. Apua, miten nyt on jo kohta maaliskuukin loppu? Tammikuun yleiskoomatilasta on selvitty ja aurinkokin alkaa viimein näyttäytyä hiukan säännöllisemmin. Koska edellisestä päivityksestä selvästikin on "hieman" aikaa, niin seuraava lista sisältää ehkä noin kolme-neljä kuukautta sitten ajateltuja asioita. Mutta ei se mitään. Denken hilft, vai miten se meni. Yleensä kyllä ei, mutta ei sekään mitään.


Uuden puhelimen uusi koti, pöllöt kankaanpainantakurssin satoa


Joku saattoin vähän innostua pöllöistä


Vanhasta pöytäliinasta tuli taas kiva lintujen kanssa


Uudistettu pöytäliina käyttövalmiina

Yllätysmatkat Tukholmaan. Excelin näpyttelyn piristysvaikutus edeltävän väsymystilan valtavuudesta huolimatta. Ehkä pienimuotoinen nörttiys. Insert equation. Tähdet. Kahvinkeittimen viimeiset porinat ennen kahvin valmistumista. Tentissä olo tarvitsematta tehdä tenttiä. Jännä tunne valvoessa tenttiä, jonka itse teki viisi vuotta aiemmin. Uusien käsityöprojektien aloittaminen. Lankojen hankkiminen. Oivaltaminen. Työpäivän jälkeen keskustassa ja lankakaupassa poikkeaminen ja vasta laitettujen jouluvalojen ja paikkojen katselu turisteillen. Kadonneiden asioiden löytäminen, tällä kertaa ei kuitenkaan sängyn alta. Glögi. Joulupiparitaikina. Joulupiparitaikinan tuoksu. Sienirisotto brie-juustolla. Kirjastot. Lahjaksi saatu mustavalkoinen emalikattila. Tyypit. Toisen kudontatyön aloittaminen jo viikkoa suunniteltua aiemmin ja ensimmäisen kymmenen sentin näyttäminen VAIKKA KUINKA kivalta. Intervallitreenit, jotka ovat niin kamalia, että niistä alkaa jo pitää. Rammsteinin kuuntelu töissä. Omarin makuinen kinuskikakku. LUMI. Lumen narskunta kenkien alla. Joululahjakäsityöaskartelut. Lankakaupat. Lankatuliaiset. Se tunne, kun imeyttää pitsivirkattuun palloon sokerivettä ja tämän jälkeen koko keittiö tuntuu olevan tahmassa ja tämän jälkeen puhaltaa ilmapallon pallon sisään, jonka jälkeen kaikki on vielä enemmän tahmassa. Se, ettei kahden 12-tuntisen päivän jälkeenkään ole aivan kuollut. Joulusyöntiöverit. Huisit lahjat. Uusi puhelin, jota ei osaa käyttää ja jolla vahingossa soittelee ihmisille tai vähintäänkin lyö luurin korvaan. Pulkkailu. Lumiukkojen ja lumilyhtyjen teko. Pitkän kaavan mukaan saunominen ja siinä välissä lumienkelin tekeminen."Tää ei oo yhtään hyvä idea" -asiat. Ystävät ja pikkuihmiset. Kitarointi ystävän kanssa. Mahdollisimman paljon hipelöintiä vaativat kampaukset. Juuri keritty jättikokoinen vihreä villalankakerä. Tuoreet sämpylät. Matemaattisten ohjelmistojen näpyttely. Se pöllämystynyt tunne todellisuudesta, kun on reilussa vuorokaudessa  saanut 500-sivuisen romaanin luettua. Mustikkajälkkärit ja vaniljajätski. Vaikuttavat excel-taulukot. Avanto ja savusauna. Se tunne, kun pääsee avannosta pois. Se tunne, kun pääsee tulikuumasta saunasta pois. Kihelmöinti. Kahdeksan tunnin yöunet. Tattari-ohra-maitopuuro. Penkojaiset. Ihmesieni. Yllättävä spontaanius. Aurinko. Iltapäiväkävelyt. Luomuruisleipä. 5:llä alkava sivumäärä. Talvikooman päättyminen ja oikeasti itsensä pirteäksi tunteminen seitsemältä aamulla. Combat-tunti pienen tauon jälkeen. Puolittaiset lupaukset lisärahoituksesta. Onnittelut mallikkaasti tehdystä työstä. Uudelleen löydetty innostus. Reilu kolme kiloa pinkki-korallia kudetta. Yli 60 sivua. Tulosluku. Se hentoinen hetken ahdistuksen tunne, kun töissä tajuaa pikakahvin riittävän enää yhteen kupilliseen, eikä uutta purkkia ole hankittu. Kahvakuulailu. Uuden asunnon (jota ei siis vielä ole) sisustaminen. Huovutus. Se, miten kasasta suomenlampaanvillaa voi syntyä jotain. 7:llä alkava sivumäärä. Kermavaahto. Salaperäisesti hoituvat asiat. Se, miten uusista opituista sanoista voi joskus harvoin innostua niin paljon. Schmachten, kuinka mahtava sana! Gradussa seikkailevat apinanurmet. Tuttifrutin värisen jättirantapyyhkeen kutominen. Hyväksytyt hakemukset ja jatkoajat. Iloisuuteen päättyvät angstilounaat.



Ensimmäinen itse tehty neulottu pitsihuivi


Se on vihreä!


Se tunne, kun yrittää lukea ruotsinkielisiä artikkeleita gradua varten vain huomatakseen, ettei muista juuri ainuttakaan aiheeseen liittyvää sanaa. Se, kun päässä pyörii 24h ainoastaan graduun liittyviä asioita. Unien näkeminen kakkupalan näköisistä peltolohkoista ja seminaaritilaisuuksista. Gradun tekeminen melkeinpä keskellä yötä, vaikka työajatkin olisi tietysti sitä varten. Sienirisotto neljättä päivää putkeen. Kolaamattoman polviin asti yltävän lumimassan läpi puurtaminen. Hiekoittamattoman vetisen jääkentän saartamaksi joutuminen. Se, kuinka tyhmäksi sitä voikaan joskus itsensä tuntea ja kuinka paljon aikaa voikaan kuluttaa näin jälkikäteen ajateltuna itsestään selvän asian miettimiseen. Junassa pikkupojan, joka koko matkan kiusaa edessä olevaa siskoaan ja tönii tämän penkkiä siskon huutaessa taukoamatta teinityyliin takaisin, vieressä istuminen. Se hetki, kun youtube hävittää kaikki koskaan tallentamasi soittolistat. Graduähky. Niskanaks. Excelin yliannostus. Virheet Excel-kaavoissa. Hakemukset, anomukset ja irtisanomisilmoitukset. Maanantai-ilta klo 23:20, Eminemin Without Me ja gradu. Kelan ilmoitukset opintotuen päättymisestä. Lumimyräkät ja jäätävä viima, vaikka pitäisi olla jo kevät. Huomaaminen, että EILEN olisi näkynyt mahtavia revontulia. Samojen asioiden tekeminen yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja ehkä vielä kerran ihan vain varmuuden vuoksi.


Poppanatkin pääsi jo kotiin ja jopa pöydälle asti


Taisin käydä lankakaupassa :D


Tähän kudotaan pinkillä ja keltaisella jättirantapyyhe

Jokin aika sitten kävi ilmi, että käytän usein ilmaisua "vaiks kuin + adjektiivi" ja että tämä ei ilmeisesti olekaan yleisesti ihmisten käyttämä sanamuoto. Kummallista. Miten muuten muka voisi ilmaista, että jokin asia oli vaiks kuin söpö, vaiks kuin iso, vaiks kuin ihana tai mitä tahansa muuta? Hämmentävää.

"Ihanaa, aurinkoista ja mussukkaista päivää!"
-H

maanantai 5. marraskuuta 2012

Typensitojakasvi

Nyt on eletty huomattavan jänniä aikoja. Matto on kutoutunut. Siitä tulee jännä. Aloitin vähintään puolen vuoden työrupeaman, aika jännää, ja tämän päätteeksi saatan valmistua ja joudun mahdollisesti siirtymään aikuisten maailmaan, vielä jännempää. Jännää on myös, kun tieteellisiä artikkeleita lukiessa vähintään joka kymmenes sana on crops, jonka vähintään joka toinen kerta luen corps, ja tämä lausuttuna kuulostaa samalta kuin corpse, ja sitten naurattaa, itsekseen työpisteellä. Myös alfalfa on jännä sana. Sekin on jännää, että työtäni ohjaava henkilö on aiheesta suunnilleen yhtä pihalla kuin olen itsekin. Mutta se vasta onkin jännää, kun opiskelupaikalla, jossa on pyörinyt jo reilut viisi vuotta, aletaan yhtäkkiä kohdella työntekijänä ja esitellä paikkoja. Ja yleisjännää on ajatella sitä, mihin kaikkeen on tullut ajauduttua melkeinpä puolivahingossa. Jännä juttu.













Ensilumi, Nuuksiossa. Perjantaina aamukahdeksalta uunissa paistuvat piiraat. Oman maton kudonta. Valmis matto. Syntymäpäivänä kotiin saatu matto. Vaikka kuinka söpö matto. Matto. Hellyyttävät huolenpidot jänniltä suunnilta. Nimenantojuhlat ja ystävät ja pikkuihminen. Jopa normaalia hassummat O&T. Vihreä pöllöpanta. Lahjat, joista voi tahallisesti saada hauskasti väärän kuvitelman. Viinilasillisen juominen maanantai-iltana synttäreiden kunniaksi. Takaisin löydetty innostus työn aihetta kohtaan suuremman kontekstin jäätymisestä huolimatta. Hyvin menneet asiat. Kuppikakut. Kortit Ruotsista. Ystävän kommentti "voit sitten miettiä kenelle sen annat". Kauraleivitetyt silakkapihvit. Tornikakut. Bussissa hiljaa hyräillen itselle lauletut onnittelulaulut.


Nyt tuli valitettavasti otettua vain before-kuva. Lopputulos oli oikeasti söpö minipossu kummitytölle.


Paljon onnea Minä! :)



perjantai 19. lokakuuta 2012

Innostuneet, taitavat, sympaattiset ja älykkäät

Tässä lopulta noin vuoden aloittamisen jälkeen valmistuneet Totori-lapaset! :) Vähän tuli erit koon puolesta, mutta ei se oo niin tarkkaa, toinen mahtuu käteen ja toinen ei putoa kädestä.







Koska yksi projekti valmistui, oli taas lupa aloittaa muutama uusi, varsinkin käsityömessujen ideoiden siivittämänä. Lankakaupoissa aika tuntuu aina loppuvan kesken, mutta langat pipoon ja koukuttuihin lapasiin + kaksipäinen koukku löytyivät. Ensimmäisellä kierroksella. Muutaman päivän päästä toisessa kaupassa käteen jäi vain yhdet(!) puikot. (muttei sentään 99 kukkasipulia, kuten eräillä muilla.. :) )


Oho, se valmistuikin jo! :) Ohje Ravelry: Wurm


Siitä tuli kiva!


Toinen koukuttu lapanen päättelyä vaille valmis, enää pitäisi löytää lisää samaa lankaa (ohje itse sovellettu monesta lähteestä)


Ai niin, oli niitä aloitettuja keskeneräisiä projekteja vielä lisääkin.. Virkattu pannulappu kaksivärisellä porraskuviolla. Ohje löytyy esimerkiksi täältä punos-sidos-silmukka-blogista. Aika monta kertaa sai aloittaa uudestaan ja vieläkin joka käännöksen kohdalla täytyy miettiä seuraava askel tarkkaan (ja aika usein saa purkaa ja tehdä sitä toista kautta). Langat ovat, yllätys yllätys, käsityömessuilta kierrätyskeskuksen osastolta. Vihreä väri suorastaan huusi ottamaan mukaansa.


Melkein oikein jo :)


Kaikki kaverit yhdessä


Itse tehdyt karjalanpiirakat. Helpotuksen tunne iltapuvun mahtuessa päälle. Ystävän vastasyntynyt vauva. Avautumiset. Raiteiltaan menot. Viimein suutarille löytäneet korkokengät, joista mystisesti puuttuu puoli korkoa. Lutviutuvat jutut. Uusi tukka. Valmis Wurm. Se, kun combat-tunnin jälkeen miettii, että joko se loppui. Kummitätiys. Se, että vain vähän ahdistusta aiheuttavalla ranskan tunnilla loppumaton huomattavasti suurempi ahdistus yllättäen hellittää hetkeksi. Se, että ahdistusta aiheuttava asia on ohi ja että tapahtuma sujui huippuhyvin. Hyvällä tavalla hysteerisyys. Ystävät, vielä, yhä ja edelleen. Tanssiminen ja tanssiharjoitukset. Egotrippi: Valssi. Tuleva kuukausipalkka. Se, ettei ainakaan noin vuoteen tarvitse murehtia puuttuvaa tekemistä. Ensimmäisen itsekudotun maton aloittaminen. Itsekseen nauraminen. Kipeyden taltutus. Ehkä hienoin kampaus mitä itsellä on koskaan ollut.


Niin hyviä!

 "Tähän voitais kehittää joku hyvä systeemi!"
-S&V

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Minipossu

Syksy on selvästikin täällä. Pelto alkaa täyttyä hanhista ja vähän väliä kuuluu kyseisten huutoa ikkunan takaa. Kalenteri alkaa olla pitkästä aikaa täynnä. Työväenopiston kurssit alkavat. Uudet fuksit tulevat ja taas on vuosi vierähtänyt yliopistolla. Suurehkot runsaasti järjestelyä vaativat juhlat lähestyvät uhkaavasti. Saapikkaat on plankattu. Myös lämpötila on noin 20 astetta vähemmän kuin viime viikolla (Wienin helle). Vaikka tiedossa on todennäköisesti hyvinkin kiireinen syksy, niin uusien asioiden alkaminen ja muutokset ovat kyllä erittäin tervetulleita. Tiedossa on ainakin kudontaa, gradua, konferenssissa avustamista ja heppavaellusta.


Vanhat kotikulmat


Viinitiloja tutkimassa


Tonava kaunoinen


Siellä sitä mentiin, maailman korkeimmassa tollasessa

Gustav Klimt ja Egon Schiele. Joka puolelta kuuluva saksan kieli. Se, ettei Itävalta tuntunut ulkomailla olemiselta. Schloß Schönbrunn, Kahlenberg, Hofburg, Donau, Rathaus, Prater, Stephansdom, Heurigen ja ihan kaikki muutkin ihanat paikat. Vihreä. Schupfnudeln. Macchiato. Mökkeily, sauna ja mustikat. Pakastin täynnä mustikoita. Tuliaiset itselle. Konferenssi-illalliset. Vastaanotot kaupungintalolla. Ratsastus. Laukkaaminen. Ensimmäistä kertaa tölttääminen. Useamman leffan katsominen putkeen. Chilin ensimmäisen kukan aukeaminen syyskuun ensimmäisenä päivänä. Uusi syystakki. Tee. Rohkaisevat asiat graduun liittyen. Käsityömessut ja miljoonat uudet ideat, joita ei koskaan saa kaikkia toteutettua. Valmiit totoro-lapaset. Jälkkärit. Bodycombat. Vihreät asiat. Tuoksuvat asiat.


Schloß Schönbrunn


Toiselta puolelta


Jättipersikka


Viikuna


Heurigen, olut ja Schupfnudeln


Jättikotilo Kahlenbergilla

"Solo, warum?"
-Huvipuiston miestyöntekijä


torstai 16. elokuuta 2012

Miten toisesta aina jälki jää

Itse suunniteltu haalarimerkki. Ronsut. Helle, kirja, kahvi ja lököstys rannalla. Salamoinnin katselu ja ihka oikea siili ikkunan alla keskellä yötä. Koko päivän käyttäminen lukemiseen. 600 sivuisen kirjan lukeminen kolmessa päivässä (Kate Jacobs: Pieni lankakauppa). Deutsch ja se, että Sissi die Vampirjägerin -kirjasta ymmärtää kaiken oleellisen. Ihan kohta Wienissä oleminen. Kirjastot. Leikkikolikko omalla naamalla. Suklaakeksit. Kirje rakkaalta ystävältä. Yllättävät läksiäislahjat ja kortit. Juokseminen. Ensimmäistä kertaa melominen ensimmäisenä kesälomapäivänä mahtavassa säässä kivojen ihmisten kanssa. Oleminen. Miniuudelleensisustus. Siisti koti. Ihanat ihmiset. Suklaakääretorttu tuoreilla vadelmilla ja suklaakastikkeella nimipäivänä. Meri. Odottamattomat työkutsut. Tchaikovsky. Erään sähköpostin seurauksena uudelleen löydetty vanha ystävä klassinen musiikki. Kylmät väreet. Vuosia vanhojen yksityiskohtien muistaminen ja yksin ääneen nauraminen. Wienin aikaisten luentomuistiinpanojen lukeminen ja yksin ääneen nauraminen ja ihmettely, miten niistä on koskaan ymmärtänyt yhtään mitään. Wieniin luvataan maanantaiksi +37 C !

Rachmaninoff: Elegie in E Flat Minor, Op. 3, No. 1


Pehmeät suklaakeksit (ohje Kinuskikissan blogista)


Hyvää!


Läksiäislahja harjoittelupaikasta :)




Onko ihan tervettä, jos yhdeltätoista illalla tutkii neljä vuotta vanhoja saksan kurssin materiaaleja ja etsii monistetta adjektiivien rektioista, jotta saksankielinen sähköposti menisi kieliopillisesti oikein? Eikä kyseinen adjektiivi edes ollut monisteessa, vaikka itse moniste lopulta löytyikin..

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Mainetta ja kunniaa

Viikon päästä on jo viimeinen työpäivä! Kohta alkaa loma ja sitä silmällä pitäen varasin juuri mahtihotellin Wienistä! Tänään pääsi myös muutama laatikollinen mansikoita pakastimeen, ensimmäistä kertaa itse laitettuna omassa kodissa omaan pakastimeen, ei tarvitse heti käydä äidin pakastimella.. Pitäisi kyllä saada useammin vieraita, jotta kämppä pysyisi siistinä. Vaikka toisaalta onhan se paljon jännittävämpää, kun koko ajan on jossain kohtaa kiertokulkua "täyssiivouksesta täyskaaokseen".

Alla hyvän ystävän tulevalle pikkuihmiselle tehdyt villasukat. En ole ennen tehnyt mitään vauvalle ja koon arvuuttelu olikin hyvin mielenkiintoista, mutta eiköhän ne joskus oo ihan hyvät, tuli niistä ainakin söpöt. :)



Lanka: Novita Wool (väri 191)
Puikot: 3.0 mm










"Vesa on niiin lapsellinen."
-Kumman kaa


lauantai 14. heinäkuuta 2012

Just letting things happen

Jopas siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi on ehtinyt (siis saanut aikaan) päivittää tätäkin paikkaa. No, viime kerran jälkeen ainakin kesä on lopulta kaikkine sateineen saapunut. Nyt onkin jo heinäkuu ja suunniteltua elämää jäljellä noin kaksi viikkoa. Olen käyttänyt ensimmäistä kertaa niittipyssyä ja tajunnut, että Excel-ohjelmiston nimi itsessään on verbi ja tarkoittaa jotain (tuottavan työpäivän tuotos..). Olen pyöräillyt työmatkoina tähän mennessä noin 420 km ja käynyt ratsastamassa ensimmäistä kertaa sitten hyvin moniin vuosiin. Totesin, ettei mahdollinen tulevaisuus tutkijana ole ollenkaan poissuljettu vaihtoehto. Huomasin, että "sillä se lähtee, millä on tullutkin" pitää edelleen paikkansa. Sain jälleen todeta, etten enää tänäkään vuonna olisi osannut tehdä oman pääaineeni pääsykoetta järin hyvin (mutta eihän niitä enää tarvitse osata..). Olen juonut töissä kahden kuukauden ja viikon aikana tasan 50 kuppia kahvia ja täyttänyt levytilan jättikokoisilla tilasto-tiedostoilla. Olen hämmästellyt sitä, kuinka erilaisessa jamassa monia asia on kuin vuosi sitten. Tein ensimmäistä kertaa ruokaa Wienistä reilut kaksi vuotta sitten ostamani reseptikirjan mukaan (toinen on vielä korkkaamatta, ehkä sitten kahden vuoden päästä..) ja ilokseni jouduin hakemaan vain muutaman sanan sanakirjasta.

Kesä keskellä Helsinkiä


Kesä <3

Juhannuskokko

Sieltä ne hepat tulee!

Wienin kirjan tuotokset keittämistä odottamassa


Kirjan tarjoiluehdotus

Oma versio Tiroler Speckknödel:stä (esteettisyyden huipentuma..)


Yhteensattumat. Chilivauva (ja vielä kasvava sellainen!). Ystävät ja niitten jutut. Herkkukahvi. Falafel. Coldplay. Palkkapäivä. Naisten Kymppi ja jaksaminen juosta alusta loppuun asti. Työmatkapyöräily, edelleen, varsinkin nyt, kun siitepölymäärät alkaa olla inhimillisiä. Yllättävä osaaminen. Se, että joissakin asioissa häiritsevät ainoastaan sellaiset seikat, jotka eivät suoranaisesti liity kyseiseen asiaan mitenkään. Se, että on aikaa lukea kirjoja. Mökkeily ja vuoden ensimmäiset uinnit +14 asteisessa vedessä. Asioiden saaminen valmiiksi. Juuri ostetut lentoliput WIENIIN! :) Se, että pystyy selittämään asiantuntevasti jostain, jota ei oikeasti täysin ymmärrä. Leivonta. Kahvi. Kitara. Se, että tiettyjä kappaleita pystyy taas kuuntelemaan ahdistumatta. Liukuva työaika. Väärässä oleminen. Yllättäen jopa juhlien suunnittelu. Ehkä jopa peikkotukka. Mansikat. Minä ja Ville Ahonen livenä ja sushi sateisena lauantaina. Saunaillat. Työpaikan kahdeksannen kerroksen terassi. Suklaakakku. Grillaus. Itsensä yllättäminen. Ananaskirsikat. Artikkelin, tieteellisen sellaisen, kirjoittaminen (vaikkei välttämättä kauhean tieteellisesti). Kasvava orkidea. Grilli-illat. Jättipiha. Aurinko ja helle. KESÄ. Meri ja ranta ja saaret aamuauringossa (ja jopa aamusateessa). Jätski. Extempero-shoppailut ystävän kanssa. Väistämätön hienoinen hyvällä tavalla sekoaminen tietyn ystävän kanssa puhuessa. Jos pyöräilevät ihmiset opettelis näyttämään suuntamerkkejä tai vaikka vaan ajattelemaan. Päivän parhaat naurut. Käsityöt. Päivät, jolloin mikään ei suju, eikä se haittaa. Edes vähän mahdolliset gradupaikat. Mahtuminen. Tuuletin. Korttien tekeminen.


Chilivauva (17.5.)


Murrosikäinen chili (30.6.)

Chili tänään (14.7.)


"Vilijonkka: Aa, onnentoivotukset taitavat olla paikallaan, ei koskaan tiedä.
(Muumimamman repussa on vieras lapsi)
Muumimamma: Mitä, oi ei ei suinkaan, ei hän ole minun, ei missään tapauksessa.
Vilijonkka: Hyvä, hän ei olekaan Muumipapan näköinen. Paitsi siinä suhteessa, että on paksu."
-Muumilaakson tarinoita: Muumitalvi